Kirjanpito For Työntekijä Optio-Oikeus In Intiassa

Työsuhdeoptio-ohjelmien ABC-suunnitelma Työntekijän optio-ohjelmien (ESOP) päätavoite on lahjakkaan työntekijän houkutteleminen, palkitseminen ja motivoiminen. Jotta inhimillinen pääoma säilyisi, Intian yritykset investoivat paljon rahaa näinä päivinä. Yksi tällainen väline on motivoida työntekijää ESOP: n avulla. Tämän järjestelmän puitteissa annetaan työntekijälle mahdollisuus hankkia yhtiön osakkeita. Nämä osakkeet tunnetaan optio-oikeuksiksi ja ne myöntävät työnantajan työntekijän suorituksen perusteella. Yritykset tarjoavat osakkeita työsuhde-etuudeksi ja laskennallisina korvauksina. SEBI: n ohjeiden mukaan työntekijän olisi oltava pysyvä työntekijä, joka asuu Intiassa tai Intian ulkopuolella. Se sisältää myös yrityksen johtajan, jota hän voi olla kokopäiväohjaaja. Perusajatus työntekijöiden optio-oikeuksien antamiseen alkutaipaleina oli säästää käteiskorvauksia. Se oli keino motivoida työntekijää ja jopa säästää rahaetuuksia eräille käteispakattu yrityksille. Nämä suunnitelmat ovat työntekijän palkan yläpuolella, mutta eivät suoraan rahallisessa muodossa. Myöhemmin motivaation käsite ja säilyttäminen johtivat ESOP: n leviämiseen yrityksen pystysuorille. Tämä on periaatteessa työntekijän lukitusaika. Tämä on päivämäärä, jolloin optio-oikeutta voidaan käyttää. Esimerkiksi: Deepakille on myönnetty yhtiön optio-oikeus 3 vuoden ansaintajaksolle 2. helmikuuta 2012. Tämä tarkoittaa, että oikeuden syntymispäivä on 2. helmikuuta 2015. Hinnan, jolla 500 osaketta tarjottiin Deepakselle oli kukin Rs 250. Tämä hinta on oikeudenmukainen hinta. Tämä tarkoittaa sitä, että 2. helmikuuta 2015 hän voi käyttää oikeuttaan ostaa osuuden ehdoista riippuen. Sanomme, että osakkeen hinta 2. helmikuuta 2015 on 650, mikä johtaa siihen, että kukin niistä saa Rs 400: n, mikä tuottaa työntekijälle 2 000 000 ruplan voittoa, jos hän käyttää vaihtoehtoa kolmen vuoden kuluttua. Optio-ohjelmien verotukselliset vaikutukset: Vuoteen 1995 asti ESOP-veroa ei ollut. Mutta tuloveroviranomaiset kirjoittivat vuoden aikana pyöreäksi, että nämä optiot, jotka tekevät yrityksen osakkeet työntekijöiden saataville alemmalla markkinahinnalla, houkuttelevat veroja. Ensinnäkin on työntekijän harkintavalta. Vaihtoehdon käyttäminen tai sen hylkääminen on täysin riippuvainen työntekijästä. ESOP-etuudet muodostavat osan työntekijän palkasta ja ovat veronalaisia ​​perquisiteinä. Laskelma perustuu osakkeen markkina-arvoon optioiden toteuttamispäivänä ja luovutetulla hinnalla. Tavalliset asukkaat ovat velvollisia maksamaan nämä verot maailmanlaajuisen tulon perusteella. Intiassa luetelluille yrityksille Kaikille Intiassa luetelluille yrityksille veloitetaan 15 prosenttia lyhytaikaisista myyntivoitoista (STCG). Pitkäaikaista myyntivoittoa (LTCG) ei esiinny tässä tapauksessa. Intian ulkopuolella noteeratut yhtiöt: Yrityksille, joita ei noteerata Intiassa, mutta jotka on noteerattu muissa pörsseissä eri puolilla maailmaa, lyhyen aikavälin myyntivoitto lisätään osana palkkaa ja verotetaan palkkojen perusteella. LTCG: n veloitetaan 20 prosenttia indeksoinnilla. Esimerkiksi: Työnantaja on antanut mahdollisuuden jakaa yhteensä 400 osaketta seuraavien neljän vuoden aikana kaikille hyväksyttäville työntekijöille. Merkintähinta on 100 Rs ja jakautumispäivä on 1.7.2010. Yksi yhtiön työntekijöistä, Raj, myönnetään 100 osaketta 1.7.2010. Osakkeen merkintähintaan mennessä osakkeen hinta on Rs 500. Hän myy nämä osakkeet Rs 1500 1.12.2011. VEROT jakohetkellä: STCG on (500-100) 100 20 Rs 8000 (Ottaen huomioon, että Raj on 20 prosenttia). VERO myyntihetkellä: (1500-500) 10015 Rs 15000 InvestmentYogi on johtava henkilökohtainen talousportaali. Vastuuvapauslauseke: Kaikki tässä artikkelissa mainitut tiedot ovat toimittaneet InvestmentYogi ja NDTV Profit ei ole vastuussa samanpitävyydestä ja täydellisyydestä. Viimeiseksi: Optio-oikeudet ovat kuluja Aika on päättynyt keskustelu optio-oikeuksien kirjanpidosta kiistely on ollut liian kauan. Itse asiassa hallintarekisteröityjen optioiden raportointijärjes - telmä on peräisin vuodelta 1972, jolloin tilinpäätöksen laatimisperiaat - teista vastaava lautakunta (FASB) antoi tilinpäätöksen laatimisperiaatteet lautakunnalle. Säännössä täsmennettiin, että optio - päivämäärä olisi mitattava niiden sisäisellä arvolla, joka on eron nykyisen käypän markkina-arvon ja optioiden toteutushinnan välillä. Tämän menetelmän mukaan optioille ei kohdisteta kustannuksia, kun niiden toteutushinta määritettiin nykyisellä markkinahinnalla. Säännön perusajatus oli melko yksinkertainen: koska rahana ei ole käsiä avustuksen myöntämisen yhteydessä, optio-oikeuksien antaminen ei ole taloudellisesti merkittävää liiketointa. Sitä mitä monet ajattelivat tuolloin. Lisäksi vuonna 1972 oli vähän teoriaa tai käytäntöä ohjata yrityksiä määrittäessään tällaisten rajatut rahoitusvälineet. APB 25 oli vanhentunut vuoden kuluessa. Black-Scholes-kaavan julkaisu 1973 loi valtavan kasvun julkisen kaupankäynnin kohteena oleville vaihtoehdoille, joka oli vahvistunut myös Chicagon opintopörssin avaamisesta vuonna 1973. Ei ollut varmasti sattumaa, että kaupankäynnin kohteena olevien optiomarkki - noiden kasvu heijastui yhä useammin optio-ohjelmiin johdon ja työntekijöiden palkitsemisessa. Työntekijöiden omistusosuuskeskus arvioi, että vuonna 2000 optio-oikeuksia sai lähes 10 miljoonaa työntekijää vähemmän kuin miljoona. 1990-luvulla kävi selväksi sekä teorian että käytännön mukaan, että minkä tahansa vaihtoehdon arvo oli paljon suurempi kuin APB: n määrittelemä sisäinen arvo 25. FASB aloitti vuonna 1984 optio-oikeuksien kirjanpidon tarkastelun ja yli kymmenen vuoden kiihkeän kiistan jälkeen antoi lopulta SFAS 123: n lokakuussa 1995. Se suositteli, etteivät yritykset ole velvollisia raportoimaan myönnettyjen optioiden kustannuksia ja määrittämään niiden kohtuullisen markkina-arvon käyttäen hinnoittelumalleja. Uusi standardi oli kompromissi, mikä heijasti elinkeinonharjoittajien ja poliitikkojen voimakasta lobbausta pakollista raportointia vastaan. He väittivät, että Executive-optio-oikeudet olivat yksi Amerikan merkittävimmistä taloudellisista renessanssista, minkä vuoksi yritykset yrittää muuttaa tilinpäätössääntöjä olivat Amerikan hyökkäys, joka oli erittäin onnistunut malli uusien yritysten perustamiselle. Useimmat yritykset ovat väistämättä jättäneet huomiotta suosituksen, jonka mukaan he vastustivat niin kiihkeästi ja jatkoivat vain opintorahojen myöntämispäivän, tyypillisesti nollan, ominaisarvoa. Tämän jälkeen ylimääräinen hintakehitys nousi optiokustannusten kriitikoilta, jotka näyttävät pörssirahoituksilta. Mutta kaatumisen jälkeen keskustelu on palannut kostoksi. Erityisesti yritysten kirjanpidollisten skandaalien varjo on paljastanut, kuinka epätodellinen kuva taloudesta, jonka monet yritykset ovat maalaamassa tilinpäätöksessään. Yhä useammat sijoittajat ja sääntelyviranomaiset ovat tunnustaneet, että optioihin perustuva korvaus on merkittävä vääristävä tekijä. Jos esimerkiksi AOL Time Warnerissa vuonna 2001 ilmoittaisi SFAS 123: n suosittamat henkilöstön optio-oikeudet, se olisi osoittanut 1,7 miljardin euron liiketappion sijasta 700 miljoonan liiketuloksen tosiasiallisesti raportoitua. Uskomme, että kulutusvaihtoehtojen tapaus on ylivoimainen, ja seuraavilla sivuilla tarkastelemme ja hylkäämme niitä päävastuita, jotka ovat edelleen vastustaneet niitä. Osoitamme, että päinvastoin kuin nämä asiantuntijat väittävät, että optio-oikeuksilla on todellista kassavirtavaikutusta, joka on raportoitava, että on käytettävissä tapoja, joilla nämä vaikutukset voidaan laskea, että alaviitteiden ilmoittaminen ei ole hyväksyttävä korvaaja raportoitavaksi liiketoimesta tuloihin tilinpäätöksessä ja taseessa, ja että optiokustannusten täysimääräinen tunnustaminen ei saa haitata yrittäjäyritysten kannustimia. Sitten keskustelemme siitä, miten yritykset voisivat ilmoittaa vaihtoehtojen kustannuksista tuloslaskelmissaan ja taseissaan. Epäoikeudenmukaisuus 1: Optio-oikeudet eivät edusta todellista kulua Kirjanpidon periaatteena on, että tilinpäätöksessä olisi pidettävä kirjaa taloudellisesti merkittävistä liiketoimista. Kukaan ei epäile, että kaupankäynnin kohteena olevat vaihtoehdot täyttävät tämän kriteerin, joka maksaa miljardeja dollareita, ostetaan ja myydään joka päivä joko pörssissä tai pörsseissä. Monien ihmisten osalta yritysoptioavustukset ovat kuitenkin erilainen tarina. Nämä liiketoimet eivät ole taloudellisesti merkittäviä, argumentti menee, koska käteisvaroja ei vaihdeta. Entisen amerikkalaisen toimitusjohtajan Harvey Golubin ansiosta Wall Street Journal - artikkeli julkaistiin 8. elokuuta 2002. Optio-apurahoja ei koskaan makseta yhtiölle, joten niitä ei pitäisi koskaan kirjata tuloslaskelmaan. Tämä asenne uhkaa monin tavoin taloudellista logiikkaa, puhumattakaan tervettä järkeä. Arvonsiirtojen alkaessa ei tarvitse olla käteisensiirtoja. Vaikka tapahtuma, jossa käteisvakuus tai maksu on riittävä tuottamaan tallennettavia tapahtumia, ei ole välttämätöntä. Tapahtumat, kuten omaisuuden varojen vaihtaminen, vuokrasopimuksen allekirjoitus, tulevien eläkkeiden tai loma-etuuksien tarjoaminen nykyaikaiseen työsuhteeseen tai luottotodistusten hankkiminen, kaikki laukaisevat kirjanpidon liiketoimet, koska niihin liittyy arvopapereita, vaikka rahavaroja ei käsi kädessä tapahtuma tapahtuu. Vaikka käteisvaroja ei vaihdettaisi, työntekijöille annettavien optio-oikeuksien antamisesta aiheutuu rahallista uhrausta, tilaisuuskustannus, joka on otettava huomioon. Jos yritys myönsi työntekijöille varoja eikä optioita, jokainen olisi samaa mieltä siitä, että tällaisen liiketoimen kustannukset olisivat se raha, joka muutoin olisi saanut, jos se olisi myynyt osakkeet nykyisellä markkinahinnalla sijoittajille. Optio-oikeuksilla on täsmälleen sama asia. Kun yritys myöntää työntekijöille vaihtoehtoja, se luopuu mahdollisuudesta saada rahoja vakuutuksenottajilta, jotka voisivat ottaa nämä samat vaihtoehdot ja myydä ne kilpailevien vaihtoehtoisten markkinoiden sijoittajille. Warren Buffett teki tämän asian graafisesti 9. huhtikuuta 2002 Washington Post - sarakkeessa, kun hän totesi: Berkshire Hathaway mielellään saa vaihtoehtoja rahojen sijaan monille tavaroille ja palveluille, joita myymme yritysmaailmassa. Annettavien vaihtoehtojen antaminen työntekijöille sen sijaan, että he myyvät niitä tavarantoimittajille tai sijoittajille vakuutuksenottajien kautta, merkitsee todellista menetystä yritykselle. Voidaan tietenkin perustellusti väittää, että käteisvaroja, jotka on myönnetty antamalla optioita työntekijöille sen sijaan, että ne myydään sijoittajille, korvataan rahalla, jonka yhtiö säästää maksamalla työntekijöilleen vähemmän rahaa. Kahden arvostetuimman taloustieteilijän Burton G. Malkiel ja William J. Baumol totesivat Wall Street Journalin 4. huhtikuuta 2002 artikkelissa: Uusi yrittäjäyritys ei välttämättä pysty tarjoamaan käteiskorvausta, joka tarvitaan houkuttelemaan erinomaisia ​​työntekijöitä. Sen sijaan se voi tarjota optio-oikeuksia. Mutta Malkiel ja Baumol eivät valitettavasti noudata huomautustaan ​​loogiseen lopputulokseen. Jos optio-oikeuksien kustannukset eivät sisälly yleisesti nettotulojen mittaukseen, optioita myöntävät yhtiöt alittavat korvauskustannukset, ja niiden kannattavuus, tuottavuus ja pääoman tuotto - toimet eivät ole verrattavissa taloudellisesti jotka ovat vain jäsennellyt korvausjärjestelmäänsä eri tavalla. Seuraava hypoteettinen kuva osoittaa, miten tämä voi tapahtua. Kuvittele kaksi yritystä, KapCorp ja MerBod, jotka kilpailevat täsmälleen samalla liiketoiminta-alueella. Nämä kaksi poikkeavat vain niiden työntekijöiden palkkauskokonaisuuden rakenteesta. KapCorp maksaa työntekijöilleen yhteensä 400 000 korvausta vuoden aikana rahana. Vuoden alussa se myös merkitsee pääomamarkkinoilla 100 000 vaihtoehdon merkitsemisen kautta, jota ei voi käyttää yhden vuoden ajan ja vaatii sen työntekijöitä käyttämään 25: tä korvaustaan ​​uusien liikkeellelaskujen hankkimiseksi. KapCorpin nettokassavirta on 300 000 (400 000 korvauksen kustannuksella, joka on vähemmän kuin 100 000 optioiden myynnistä). MerBods-lähestymistapa on vain hieman erilainen. Se maksaa työntekijöilleen 300 000 käteistä ja antaa heille suoraan 100 000 vaihtoehtoperiaatetta vuoden alussa (samalla yhden vuoden liikuntarajoituksella). Taloudellisesti nämä kaksi asemaa ovat samat. Jokainen yritys on maksanut yhteensä 400 000 korvausta, joista kukin on antanut 100 000 vaihtoehdon, ja jokaisen nettokassavirran määrä on 300 000, kun vaihtoehtojen myöntämisestä saadut rahavarat vähennetään korvauksesta käytetystä rahasta. Molempien yhtiöiden työntekijät ovat vuoden aikana 100 000 optiota samalla tuottamalla samat motivaatiot, kannustimet ja säilytysvaikutukset. Kuinka laillista on tilinpäätösstandardi, jonka avulla kaksi taloudellisesti identtistä liiketointa tuottavat radikaalisti erilaiset luvut Valmistaessaan vuoden lopun tilinpäätöksensä KapCorp kirjaa 400 000 euron korvauskulut ja näyttää taseeseensa 100 000 optio-oikeutta osakepääomassa. Jos työntekijöille annettavien optio-oikeuksien kustannuksia ei kirjata kuluksi, MerBod kirjaa kuitenkin vain 300 000 korvauskulut ja ei näytä taseeseensa annettuja optioita. Olettaen muilta osin samanlaisia ​​tuloja ja kustannuksia, se näyttää siltä, ​​että MerBodsin tulos oli 100 000 suurempi kuin KapCorps. MerBod näyttää myös olevan pienempi osakepohja kuin KapCorp, vaikka osakkeiden määrän kasvu lopulta on sama molemmille yrityksille, jos kaikki vaihtoehdot toteutetaan. Alhaisemman korvauskulun ja pienemmän osakeaseman seurauksena MerBodsin suorituskyky useimmilla analyyttisilla toimenpiteillä näyttää olevan huomattavasti parempi kuin KapCorps. Tätä vääristymää toistetaan joka vuosi, että nämä kaksi yritystä valitsevat eri korvausmuodot. Kuinka laillista on tilinpäätösstandardi, joka sallii kaksi taloudellisesti identtistä liiketointa tuottaa radikaalisti eri numeroita Fallacy 2: Työntekijän optiokustannuksia ei voida arvioida Jotkut optio-oikeuksien omistajat vastustavat asemansa käytännöllisillä, ei käsitteellisillä syillä. Optio-hinnoittelumallit saattavat toimia, he sanovat, opastettuna julkisen kaupankäynnin kohteena olevien optioiden arvostamiseen. Mutta he eivät voi tallettaa työntekijöiden optio-oikeuksien arvoa, joka on yksityisten sopimusten tekeminen yrityksen ja työntekijän välillä epälikvideihin instrumentteihin, joita ei voida myydä, vaihtaa, pantata vakuudeksi tai suojata. On totta, että yleensä likviditeetin puuttuminen vähentää sen arvoa haltijalle. Mutta haltijoiden likviditeettitappiot eivät vaikuta liikkeeseenlaskijan kustannuksiin, jos se luo välineen, ellei liikkeeseenlaskija jonkin verran hyötyisi likviditeetin puutteesta. Ja optio-oikeuksien osalta likvidien markkinoiden puuttuminen vaikuttaa vähäisessä määrin haltijan arvoon. Option-hinnoittelumallien suuri kauneus on se, että ne perustuvat taustalla olevan osakekannan ominaispiirteisiin. Siksi juuri ne ovat vaikuttaneet optiomarkkinoiden poikkeukselliseen kasvuun viimeisten 30 vuoden aikana. Optio Black-Scholesin hinta on arvo, joka on osakekannan ja käteisvaraston arvo, jota hallitaan dynaamisesti kopioimaan takaisinmaksut tähän vaihtoehtoon. Täysin nestemäisen kannan, muuten rajoittamaton sijoittaja voisi täysin suojautua option riski ja poimia sen arvo myymällä lyhyt replikoiva varastossa ja rahaa. Tällöin likviditeetti-alennus option arvoon olisi minimaalinen. Ja tämä pätee, vaikka vaihtoehdon kaupankäyntiä ei olisi mahdollista. Näin ollen optio-oikeuksien markkinoiden likviditeetti tai puuttuminen ei yksinään johda haltijan optio-oikeuksien alennukseen. Investointipankit, liikepankit ja vakuutusyhtiöt ovat nyt ylittäneet perustavanlaatuisen 30-vuotisen Black-Scholes - mallin, joka kehittää lähestymistapoja kaikenlaisten vaihtoehtojen hinnoitteluun: vakioihin. Eksoottisia. Vaihtoehtoja vaihdetaan välittäjien välityksellä, tiskiltä ja pörsseiltä. Valuutanvaihteluihin liittyvät valinnat. Monimutkaisiin arvopapereihin, kuten vaihtovelkakirjalainaan, edullisiin osakkeisiin tai veloitettaviin velkakirjoihin upotetut optiot, kuten ennakkomaksuja tai korko - korkkeja ja lattioita. Koko ala-ala on kehittänyt auttamaan yksilöitä, yrityksiä ja rahamarkkinajohtajia ostamaan ja myymään näitä monimutkaisia ​​arvopapereita. Nykyinen rahoitusteknologia antaa yrityksille mahdollisuuden sisällyttää kaikki työntekijöiden optio-oikeuksien ominaisuudet hinnoittelumalliin. Muutamat investointipankit jopa antavat hintoja avainhenkilöille, jotka haluavat suojaa tai myydä optio-oikeuksiaan ennen oikeuden syntymistä, jos heidän yritysoptio-ohjelmansa sallii sen. Tietenkin kaavapohjaiset tai vakuutuksenottajat arvioivat työntekijöiden optio-oikeuksien kustannukset ovat vähemmän täsmällisiä kuin käteispalkkiot tai osakepalkkiot. Mutta tilinpäätöksen olisi pyrittävä olemaan oikein vastaamaan taloudellista todellisuutta pikemminkin kuin tarkalleen väärin. Johtajat rutiininomaisesti perustuvat arvioihin tärkeistä kustannuseristä, kuten tehdas - ja laitehyödykkeiden poistoista ja varauksista vastuusitoumuksiin, kuten tuleviin ympäristönsuojeluihin ja tuotevastuuvapauskorvauksiin sekä muihin oikeudenkäynteihin. Laskettaessa työntekijöiden eläkkeiden ja muiden eläke-etuuksien kustannuksia, esim. Johtajat käyttävät vakuutusmatemaattisia arvioita tulevista korkotasoista, työntekijöiden säilyttämisestä, työntekijöiden eläkkeelle siirtymisestä, työntekijöiden pitkäaikaisuudesta ja heidän puolisoistaan ​​sekä tulevien lääketieteellisten kustannusten noususta. Hinnoittelumallit ja laaja kokemus antavat mahdollisuuden arvioida jonkin tietyn ajanjakson aikana liikkeeseen laskettujen optio-oikeuksien kustannukset täsmällisesti tai vertailukelpoisiksi tai moninkertaisiksi näistä muista eristä, jotka näkyvät jo yhtiöiden tuloslaskelmissa ja taseissa. Kaikki Black-Scholesin ja muiden optioiden arvostusmallien käyttämistä koskevat vastalauseet perustuvat vaikeuksiin arvioida myönnettyjen optioiden kustannuksia. Esimerkiksi John DeLong, June 2002 Competitive Enterprise Institute - paperilla nimeltä The Stock Options Controversy and the New Economy, väitti, että vaikka arvo laskettaisiin mallin mukaan, laskenta edellyttäisi oikaisua, joka heijastaisi työntekijälle arvoa. Hän on vain puoli oikein. Maksamalla työntekijöitä omalla varastossaan tai optioillaan yhtiö pakottaa heidät pitämään erittäin monimutkaisia ​​rahavaroja, mikä on edelleen riski, johon myös työntekijöiden oman inhimillisen pääoman sijoittaminen yhtiöön. Koska lähes kaikki henkilöt ovat riskialttiita, voimme odottaa työntekijöiden sijoittavan huomattavasti vähemmän arvopaperipakettiaan kuin muut, paremmin hajautetut sijoittajat. Työntekijän riskipääoman alhaisimpien kustannusten suuruusluvut on arvioitu, koska se on joskus nimeltään 20-50, riippuen kohde-etuuden volatiliteetista ja työntekijöiden salkun monipuolistamisesta. Tämän kuolleen painokustannuksen olemassaoloa käytetään joskus perustelemaan ylivoimaiselle johtajalle ylivoimaisesti annettavan optiopohjaisen korvauksen ilmeisen valtavaa määrää. Yhtiö, joka pyrkii esimerkiksi palkitsemaan toimitusjohtajansa miljoonalla vaihtoehdolla, jotka ovat arvoltaan 1 000 kpl markkinoilla, saattaa (ehkä epäoikeudenmukaisesti) syyttää, että sen pitäisi antaa 2 000 pikemminkin kuin 1000 vaihtoehtoa, koska toimitusjohtajien näkökulmasta vaihtoehdot ovat arvokkaita vain 500 kpl. (Huomautettakoon, että tämä perustelu vahvistaa, että aikaisempi käsitys on, että vaihtoehdot korvaavat rahaa.) Vaikka olisi kuitenkin kohtuullista ottaa kuolleet kustannukset huomioon päättäessään, kuinka paljon osakeperusteisia korvauksia (kuten optioita) johtajat maksavat paketin, ei ole varmasti järkevää sallia kuolleiden kustannusten vaikutusta tapaan, jolla yritykset kirjaavat pakettien kustannukset. Tilinpäätös heijastaa yhtiön taloudellista näkökulmaa, ei yrityksiä (mukaan lukien työntekijät), joiden kanssa se harjoittaa liiketoimintaa. Esimerkiksi kun yritys myy tuotteen asiakkaalle, sen ei tarvitse tarkistaa, mitä tuote kannattaa kyseiselle henkilölle. Se laskee liiketoimeen odotettavissa olevan käteismaksun liikevaihdoksi. Samoin, kun yritys ostaa tavaran tai palvelun toimittajalta, se ei tutki, onko maksettu hinta ollut suurempi tai pienempi kuin toimittajakustannus tai mikä toimittaja olisi voinut saada, jos se myisi tuotteen tai palvelun muualla. Yritys kirjaa ostohinnan käteisenä tai rahana maksettavana vastikkeena, jonka se uhraa hankkiakseen hyvää tai palvelua. Oletetaan, että vaatevalmistajan on tarkoitus rakentaa kuntokeskus työntekijöilleen. Yhtiö ei tekisi niin kilpailemaan kuntosaleilla. Se rakentaisi keskuksen tuottamaan suurempia tuloja terveellisempien ja onnellisempien työntekijöiden tuottavuuden ja luovuuden parantamiseksi sekä vähentämään henkilöstön vaihtuvuuden ja sairauden aiheuttamia kustannuksia. Yhtiön kustannukset ovat selkeästi kustannukset, jotka aiheutuvat laitoksen rakentamisesta ja ylläpitämisestä, ei siitä, että yksittäiset työntekijät voisivat sijoittaa siihen. Kuntokeskuksen kustannukset kirjataan säännöllisin väliajoin kustannuksiksi, jotka ovat löyhästi riippuvaisia ​​odotetusta liikevaihdon kasvusta ja työntekijöiden kulujen vähenemisestä. Ainoa kohtuullinen perustelu, jonka olemme havainneet kustannusarvioiden laskemiseen johtavista vaihtoehdoista alle markkina-arvon, johtuu siitä havainnosta, että monet vaihtoehdot menetetään, kun työntekijät lähtevät tai niitä käytetään liian aikaisin, koska työntekijät ovat vaarassa joutua uhkaamaan. Näissä tapauksissa olemassa oleva osakepääoma laimennetaan pienemmäksi kuin muutoin olisi tai ei ollenkaan, mikä näin ollen vähentää yhtiön kompensaatiokustannuksia. Vaikka olemme samaa mieltä tämän argumentin peruslogiikan kanssa, menettämisen vaikutus ja varhainen harjoittelu teoreettisiin arvoihin saattavat olla liioitellusti liioiteltuja. (Ks. Artikkelin lopussa menettämisen ja varhaisen harjoituksen todellinen vaikutus.) Väärinkäytön ja varhaisen harjoituksen todellinen vaikutus Toisin kuin käteispalkka, optio-oikeuksia ei voida siirtää yksilöltä, joka on myönnetty heille kenellekään muulle. Ei-siirrettävyyteen liittyy kaksi vaikutusta, jotka yhdistävät tekemään työntekijöiden vaihtoehdoista vähemmän arvokkaita kuin tavanomaiset vaihtoehdot markkinoilla. Ensinnäkin työntekijät menettävät vaihtoehtojaan, jos he lähtevät yritykseltä ennen kuin optiot ovat luovutettuja. Toiseksi työntekijät pyrkivät pienentämään riskiäan käyttämällä optio-oikeuksia aikaisemmin kuin hyvin hajautettu sijoittaja, mikä vähentäisi mahdollisuuksia huomattavasti suuremmalle voitolle, jos heillä olisi optio-oikeudet. Työntekijät, joilla on varoja, jotka ovat rahoissa, käyttävät myös niitä lopettaessaan, koska useimmat yritykset vaativat työntekijöitä käyttämään tai menettämään vaihtoehtojaan lähdettäessä. Molemmissa tapauksissa vaihtoehtojen liikkeeseenlaskuun liittyvä taloudellinen vaikutus on vähentynyt, koska nykyisten osakepääomien arvo ja suhteellinen koko vähenevät vähemmän kuin ne olisivat olleet tai eivät lainkaan. Kun otetaan huomioon, että yrityksillä on yhä suurempi todennäköisyys säästää optio-oikeuksia, jotkut vastustajat taistelevat uudelleenjärjestelytoiminnalla yrittäen vakiinnuttaa standardinantajat vähentämään huomattavasti näiden optioiden raportoituja kuluja, alentamalla niiden arvoa rahoitusmalleilla mitattuna heijastamaan vahvoja menettämismahdollisuus ja varhainen liikunta. Näiden henkilöiden FASB: lle ja IASB: lle esittämät nykyiset ehdotukset antavat yrityksille mahdollisuuden arvioida oikeuden syntymisajan kuluessa menetettyjen optio-oikeuksien prosenttiosuuden ja vähentää optio-avustusten kustannuksia tällä summalla. Lisäksi, sen sijaan, että käytettäisiin optio-elämän päättymispäivää optiohinnoittelumallilla, ehdotuksilla pyritään antamaan yrityksille mahdollisuus käyttää odotettua elämää vaihtoehtoon, joka heijastaa mahdollisuutta varhaisen liikunnan harjoittamiseen. Käytetyn odotetun keston (joka yritykset voivat arvioida lähellä oikeuden syntymisjaksoa eli neljä vuotta), toisin sanoen kymmenen vuoden sopimuskauden sijasta, vähentäisi huomattavasti optioiden arvioitua kustannusta. Joitakin säätöjä olisi tehtävä menettämisen ja varhaisen harjoittelun varalta. Ehdotettu menetelmä supistaa huomattavasti kustannusten alenemista, koska se laiminlyö olosuhteet, joissa vaihtoehtoja todennäköisesti menetetään tai käytetään varhaisessa vaiheessa. Kun nämä olosuhteet otetaan huomioon, työntekijöiden optiokustannusten alentaminen on todennäköisesti paljon pienempi. Ensinnäkin harkitse menettämistä. Käytössä oleva kiinteä prosenttiosuus menetyksistä, jotka perustuvat historiallisiin tai tuleviin työntekijöiden vaihtuvuuteen, pätee vain, jos menettäminen on satunnainen tapahtuma, kuten arpajaiset, riippumatta osakekurssista. Todellisuudessa menetyksen todennäköisyys liittyy kuitenkin negatiivisesti menetettyjen vaihtoehtojen arvoon ja siten itse osakekurssiin. Ihmiset lähtevät todennäköisimmin jättämään yrityksen ja menettävät vaihtoehdot, kun osakekurssi on laskenut ja vaihtoehdot ovat vähäisiä. Mutta jos yritys on toiminut hyvin ja osakekurssi on noussut merkittävästi myöntämispäivästä lähtien, vaihtoehdot ovat tulleet paljon arvokkaammiksi, ja työntekijöillä on paljon vähemmän todennäköisyyttä lähteä. Jos työntekijöiden vaihtuvuus ja menettäminen ovat todennäköisempää, kun vaihtoehdot ovat vähiten arvokkaita, pienet vaihtoehtojen kokonaiskustannukset myöntämispäivänä vähenevät menettämisen todennäköisyyden vuoksi. Varhaisen liikunnan argumentti on samanlainen. Se riippuu myös tulevasta osakekurssista. Työntekijät pyrkivät käyttämään varhaista, jos suurin osa heidän rikkaudestaan ​​liittyy yritykseen, heidän on monipuolistettava ja heillä ei ole muuta keinoa vähentää riskiä, ​​joka heikentää yhtiön osakekurssia. Ylin johto, jolla on suurimmat optio-omistukset, ei todennäköisesti käytä varhain ja tuhoa option arvoa, kun osakekurssi on noussut merkittävästi. Usein heillä on rajoittamaton varastot, joita he voivat myydä tehokkaammiksi keinoiksi vähentää riskialttiuttaan. Tai heillä on riittävästi vaivaa sopimaan investointipankin kanssa suojaamaan optio-asemansa ilman ennenaikaista toimintaa. Kuten menettämisominaisuudella, arvioidun vaihtoehtoisen elämän laskeminen huomioon ottamatta varhaisvaiheessa olevia työntekijöitä tai niiden kykyä suojata riskejä muilla keinoilla alittaisi huomattavasti myönnettyjen optioiden kustannukset. Optiohintojen hinnoittelumalleja voidaan muuttaa siten, että osakekurssit ja työntekijöiden laajuus sekä osakekannat vaikuttavat menettämismahdollisuuksiin ja varhaiseen käyttöön. (Ks. Esim. Mark Rubinsteinsin syksy 1995 artikkeli Journal of Derivatives - tuotteista. Työsuhdeoptioiden kirjanpitoarvot.) Näiden oikaisujen todellisen suuruuden on perustuttava tiettyihin yritystietoihin, kuten osakekurssien arvostukseen ja optio-apurahoja. Asianmukaisesti arvioitavat oikaisut voivat osoittautua huomattavasti pienemmiksi kuin ehdotetut laskelmat (ilmeisesti FASB ja IASB tukivat). Itse asiassa joillekin yrityksille laskelma, joka jättää huomiotta menettämisen ja varhaisen harjoittamisen kokonaisuudessaan, voisi lähestyä optioiden todellisia kustannuksia kuin se, joka täysin jättää huomiotta tekijät, jotka vaikuttavat työntekijöiden menettämiseen ja varhaisiin päätöksiin. Fallacy 3: Optiokustannukset on jo ilmoitettu asianmukaisesti Toinen olemassa oleva lähestymistapaan liittyvä väite on, että yhtiöt luovuttavat tietoja optio-avustusten kustannuksista tilinpäätöksen alaviitteissä. Sijoittajat ja analyytikot, jotka haluavat säätää tuloslaskelmia vaihtoehtojen kustannuksista, ovat siksi tarpeellisia tietoja helposti saatavilla. Mielestämme tämä on vaikea niellä. Kuten olemme todenneet, tilinpäätöksen perusperiaatteena on, että tuloslaskelma ja tase näyttävät talouden taustalla olevan yrityksen. Tällaisen merkittävän taloudellisen merkityksen uudelleenlaskeminen työntekijän optio-oikeuksiksi alaviitteisiin vääristää järjestelmällisesti näitä raportteja. Mutta vaikka hyväksyisimme periaatteen, jonka mukaan alaviitteiden ilmoittaminen riittää, todellisuudessa löydämme sen huono korvaavan kustannusten tunnustamisesta suoraan ensisijaisiin lausuntoihin. Alkuvaiheessa sijoitusanalyytikot, lakimiehet ja sääntelyviranomaiset käyttävät nyt sähköisiä tietokantoja kannattavuussuhteiden laskemiseksi, jotka perustuvat tarkastettujen yritysten lukuihin ja taseisiin. Yksittäisen yrityksen tai jopa pienen yrityskokonaisuuden analyytikko voisi tehdä muutoksia alaviitteissä esitettyihin tietoihin. Mutta se olisi vaikeaa ja kallista tekemistä suurelle joukolle yrityksiä, jotka olivat eri tyyppisiä tietoja eri standardoimattomissa muodoissa alaviitteinä. On selvää, että on paljon helpompaa verrata yrityksiä tasavertaisiin toimintaedellytyksiin, joissa kaikki korvauskulut on sisällytetty tulojen määrään. Lisäksi alaviitteissä ilmaistut luvut voivat olla vähemmän luotettavia kuin ne, jotka mainittiin ensisijaisissa tilinpäätöksissä. Yhtäältä johtajat ja tilintarkastajat tarkastavat yleensä täydentäviä alaviitteitä ja käyttävät heille vähemmän aikaa kuin ensisijaisten lausumien numerot. Esimerkkinä esimerkkinä eBays FY 2000: n vuosikertomuksessa oleva alaviite paljastaa vuoden 1999 aikana myönnettyjen optioiden painotetun keskimääräisen avustuspäivän käypä arvo 105,03 vuodessa, jolloin osakkeiden painotettu keskimääräinen merkintähinta oli 64,59. Se, kuinka myönnettyjen optioiden arvo voi olla 63 enemmän kuin kohde-etuuden arvo, ei ole ilmeinen. Vakauttamisajanjaksolla 2000 ilmoitettiin sama vaikutus: optio-oikeuksien käypä arvo 103,79 ja keskimääräinen toteutushinta 62,69. Ilmeisesti tämä virhe havaittiin lopulta, koska vuoden 2001 talouskatsauksessa takautuvasti muutettiin vuosien 1999 ja 2000 keskimääräisiä myöntämispäivän käypiä arvoja 40,45: een ja 41,40: een. Uskomme, että avainhenkilöt ja tilintarkastajat käyttävät suurempaa huolellisuutta ja huolta saadakseen luotettavia arvioita optio-oikeuksien kustannuksista, jos nämä luvut sisältyvät yritysten tuloslaskelmiin kuin mitä tällä hetkellä tehdään alaviitteistölle. Kollegamme William Sahlman joulukuussa 2002 julkaisemassa HBR: n artikkelissa "Expenses Options Solves Nothing" on ilmaissut huolensa siitä, että annetut optio-oikeudet sisältävien alaviitteiden sisältämät hyödylliset tiedot menetettäisiin, jos optiot voitiin kirjata kuluksi. Mutta optiokustannusten kirjaaminen tuloslaskelmaan ei kuitenkaan sulje pois sellaista alaviitettä, joka selittää avustusten taustalla olevan jakautumisen ja optio-oikeuksien kustannusten laskemiseen käytetyt metodologiat ja parametritulot. Jotkut optio-oikeuksien kustannusten arvostelijat väittävät, että pääomasijoittaja John Doerr ja FedEx toimitusjohtaja Frederick Smith tekivät 5. huhtikuuta 2002 New York Times-sarakkeessa, että jos kuluja vaadittaisiin, optioiden vaikutus lasketaan kahdesti osakekohtaiseen tulokseen : ensinnäkin voiton mahdolliseksi laimennukseksi lisäämällä osakkeita ja toiseksi maksuja vastaan ​​raportoituihin tuloihin. Tulos olisi epätarkka ja harhaanjohtava osakekohtainen tulos. Meillä on useita vaikeuksia tämän väitteen kanssa. Ensinnäkin optiokustannukset tulevat vain (GAAP-pohjaiseen) laimennettuun osakekohtaiseen tulokseen laskettuna, kun nykyinen markkinahinta ylittää option toteutushinnan. Täysin laimennetut EPS-numerot jättävät kuitenkin edelleen huomiotta kaikki vaihtoehtojen kustannukset, jotka ovat melkein rahoissa tai jotka voisivat tulla rahaksi, jos osakekurssi kasvoi merkittävästi lähiaikoina. Second, relegating the determination of the economic impact of stock option grants solely to an EPS calculation greatly distorts the measurement of reported income, would not be adjusted to reflect the economic impact of option costs. These measures are more significant summaries of the change in economic value of a company than the prorated distribution of this income to individual shareholders revealed in the EPS measure. This becomes eminently clear when taken to its logical absurdity: Suppose companies were to compensate all their suppliersof materials, labor, energy, and purchased serviceswith stock options rather than with cash and avoid all expense recognition in their income statement. Their income and their profitability measures would all be so grossly inflated as to be useless for analytic purposes only the EPS number would pick up any economic effect from the option grants. Our biggest objection to this spurious claim, however, is that even a calculation of fully diluted EPS does not fully reflect the economic impact of stock option grants. The following hypothetical example illustrates the problems, though for purposes of simplicity we will use grants of shares instead of options. The reasoning is exactly the same for both cases. Lets say that each of our two hypothetical companies, KapCorp and MerBod, has 8,000 shares outstanding, no debt, and annual revenue this year of 100,000. KapCorp decides to pay its employees and suppliers 90,000 in cash and has no other expenses. MerBod, however, compensates its employees and suppliers with 80,000 in cash and 2,000 shares of stock, at an average market price of 5 per share. The cost to each company is the same: 90,000. But their net income and EPS numbers are very different. KapCorps net income before taxes is 10,000, or 1.25 per share. By contrast, MerBods reported net income (which ignores the cost of the equity granted to employees and suppliers) is 20,000, and its EPS is 2.00 (which takes into account the new shares issued). Of course, the two companies now have different cash balances and numbers of shares outstanding with a claim on them. But KapCorp can eliminate that discrepancy by issuing 2,000 shares of stock in the market during the year at an average selling price of 5 per share. Now both companies have closing cash balances of 20,000 and 10,000 shares outstanding. Under current accounting rules, however, this transaction only exacerbates the gap between the EPS numbers. KapCorps reported income remains 10,000, since the additional 10,000 value gained from the sale of the shares is not reported in net income, but its EPS denominator has increased from 8,000 to 10,000. Consequently, KapCorp now reports an EPS of 1.00 to MerBods 2.00, even though their economic positions are identical: 10,000 shares outstanding and increased cash balances of 20,000. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. Indeed, if we say that the fully diluted EPS figure is the right way to disclose the impact of share options, then we should immediately change the current accounting rules for situations when companies issue common stock, convertible preferred stock, or convertible bonds to pay for services or assets. At present, when these transactions occur, the cost is measured by the fair market value of the consideration involved. Why should options be treated differently Fallacy 4: Expensing Stock Options Will Hurt Young Businesses Opponents of expensing options also claim that doing so will be a hardship for entrepreneurial high-tech firms that do not have the cash to attract and retain the engineers and executives who translate entrepreneurial ideas into profitable, long-term growth. This argument is flawed on a number of levels. For a start, the people who claim that option expensing will harm entrepreneurial incentives are often the same people who claim that current disclosure is adequate for communicating the economics of stock option grants. The two positions are clearly contradictory. If current disclosure is sufficient, then moving the cost from a footnote to the balance sheet and income statement will have no market effect. But to argue that proper costing of stock options would have a significant adverse impact on companies that make extensive use of them is to admit that the economics of stock options, as currently disclosed in footnotes, are not fully reflected in companies market prices. More seriously, however, the claim simply ignores the fact that a lack of cash need not be a barrier to compensating executives. Rather than issuing options directly to employees, companies can always issue them to underwriters and then pay their employees out of the money received for those options. Considering that the market systematically puts a higher value on options than employees do, companies are likely to end up with more cash from the sale of externally issued options (which carry with them no deadweight costs) than they would by granting options to employees in lieu of higher salaries. Even privately held companies that raise funds through angel and venture capital investors can take this approach. The same procedures used to place a value on a privately held company can be used to estimate the value of its options, enabling external investors to provide cash for options about as readily as they provide cash for stock. Thats not to say, of course, that entrepreneurs should never get option grants. Venture capital investors will always want employees to be compensated with some stock options in lieu of cash to be assured that the employees have some skin in the game and so are more likely to be honest when they tout their companys prospects to providers of new capital. But that does not preclude also raising cash by selling options externally to pay a large part of the cash compensation to employees. We certainly recognize the vitality and wealth that entrepreneurial ventures, particularly those in the high-tech sector, bring to the U. S. economy. A strong case can be made for creating public policies that actively assist these companies in their early stages, or even in their more established stages. The nation should definitely consider a regulation that makes entrepreneurial, job-creating companies healthier and more competitive by changing something as simple as an accounting journal entry. But we have to question the effectiveness of the current rule, which essentially makes the benefits from a deliberate accounting distortion proportional to companies use of one particular form of employee compensation. After all, some entrepreneurial, job-creating companies might benefit from picking other forms of incentive compensation that arguably do a better job of aligning executive and shareholder interests than conventional stock options do. Indexed or performance options, for example, ensure that management is not rewarded just for being in the right place at the right time or penalized just for being in the wrong place at the wrong time. A strong case can also be made for the superiority of properly designed restricted stock grants and deferred cash payments. Yet current accounting standards require that these, and virtually all other compensation alternatives, be expensed. Are companies that choose those alternatives any less deserving of an accounting subsidy than Microsoft, which, having granted 300 million options in 2001 alone, is by far the largest issuer of stock options A less distorting approach for delivering an accounting subsidy to entrepreneurial ventures would simply be to allow them to defer some percentage of their total employee compensation for some number of years, which could be indefinitelyjust as companies granting stock options do now. That way, companies could get the supposed accounting benefits from not having to report a portion of their compensation costs no matter what form that compensation might take. What Will Expensing Involve Although the economic arguments in favor of reporting stock option grants on the principal financial statements seem to us to be overwhelming, we do recognize that expensing poses challenges. For a start, the benefits accruing to the company from issuing stock options occur in future periods, in the form of increased cash flows generated by its option motivated and retained employees. The fundamental matching principle of accounting requires that the costs of generating those higher revenues be recognized at the same time the revenues are recorded. This is why companies match the cost of multiperiod assets such as plant and equipment with the revenues these assets produce over their economic lives. In some cases, the match can be based on estimates of the future cash flows. In expensing capitalized software-development costs, for instance, managers match the costs against a predicted pattern of benefits accrued from selling the software. In the case of options, however, managers would have to estimate an equivalent pattern of benefits arising from their own decisions and activities. That would likely introduce significant measurement error and provide opportunities for managers to bias their estimates. We therefore believe that using a standard straight-line amortization formula will reduce measurement error and management bias despite some loss of accuracy. The obvious period for the amortization is the useful economic life of the granted option, probably best measured by the vesting period. Thus, for an option vesting in four years, 148 of the cost of the option would be expensed through the income statement in each month until the option vests. This would treat employee option compensation costs the same way the costs of plant and equipment or inventory are treated when they are acquired through equity instruments, such as in an acquisition. In addition to being reported on the income statement, the option grant should also appear on the balance sheet. In our opinion, the cost of options issued represents an increase in shareholders equity at the time of grant and should be reported as paid-in capital. Some experts argue that stock options are more like contingent liability than equity transactions since their ultimate cost to the company cannot be determined until employees either exercise or forfeit their options. This argument, of course, ignores the considerable economic value the company has sacrificed at time of grant. Whats more, a contingent liability is usually recognized as an expense when it is possible to estimate its value and the liability is likely to be incurred. At time of grant, both these conditions are met. The value transfer is not just probable it is certain. The company has granted employees an equity security that could have been issued to investors and suppliers who would have given cash, goods, and services in return. The amount sacrificed can also be estimated, using option-pricing models or independent estimates from investment banks. There has to be, of course, an offsetting entry on the asset side of the balance sheet. FASB, in its exposure draft on stock option accounting in 1994, proposed that at time of grant an asset called prepaid compensation expense be recognized, a recommendation we endorse. FASB, however, subsequently retracted its proposal in the face of criticism that since employees can quit at any time, treating their deferred compensation as an asset would violate the principle that a company must always have legal control over the assets it reports. We feel that FASB capitulated too easily to this argument. The firm does have an asset because of the option grantpresumably a loyal, motivated employee. Even though the firm does not control the asset in a legal sense, it does capture the benefits. FASBs concession on this issue subverted substance to form. Finally, there is the issue of whether to allow companies to revise the income number theyve reported after the grants have been issued. Some commentators argue that any recorded stock option compensation expense should be reversed if employees forfeit the options by leaving the company before vesting or if their options expire unexercised. But if companies were to mark compensation expense downward when employees forfeit their options, should they not also mark it up when the share price rises, thereby increasing the market value of the options Clearly, this can get complicated, and it comes as no surprise that neither FASB nor IASB recommends any kind of postgrant accounting revisions, since that would open up the question of whether to use mark-to-market accounting for all types of assets and liabilities, not just share options. At this time, we dont have strong feelings about whether the benefits from mark-to-market accounting for stock options exceed the costs. But we would point out that people who object to estimating the cost of options granted at time of issue should be even less enthusiastic about reestimating their options cost each quarter. We recognize that options are a powerful incentive, and we believe that all companies should consider them in deciding how to attract and retain talent and align the interests of managers and owners. But we also believe that failing to record a transaction that creates such powerful effects is economically indefensible and encourages companies to favor options over alternative compensation methods. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. Companies should choose compensation methods according to their economic benefitsnot the way they are reported. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. A version of this article appeared in the March 2003 issue of Harvard Business Review. Accounting for Employee Stock Option Plan ESOP Securities and Exchange Board of India issued ESOP guidelines in 1999. The idea behind this was to reward and motivate employees for their commitment and hard work. SEBI defines employee stock options as option given to the whole-time directors, officers or employees of a company which gives such Directors, officers or employees, the benefit or right to purchase or subscribe at a future date, the securities offered by the company at a predetermined price. Before we go in the detail of ESOP accounting let us understand a few terms. Vesting means the process by which the employee gets the right to apply for and be issued Shares of the company under the options granted to him. Vesting period means the period over which the vesting of the options of the employee Takes place Exercise period means the time period after vesting within which the employee should Exercise his right to buy the shares by payment of the option price on the options vested in Him. If the exercise period lapses the vested option lapses and no right shall accrue to the Employee thereafter The act of exercise implies an application being made by the employee to the company to Have the options vested in him issued as shares upon payment of the option price. Exercise can take place as specified after vesting The trust route is often adopted to route the ESOS scheme. It works like this: a company creates a trust for the employees and the trust receives its stock either by fresh allotment or by purchase from shareholders or the owner may sell shares of his holding to the trust. The trust obtains its finds through loans and allots shares to employees on exercise of their right in exchange for cash and repays its loans. These Guidelines applies to any company whose shares are listed on any stock exchange in India and came into force with immediate effect from 19 th of June 1999. The stock exchanges were advised that the shares issued pursuant to ESOP would be eligible for listing only if such instruments were in accordance with these Guidelines. In respect of options granted during any Accounting period, the Accounting value of the options shall be treated as another form of employee compensation in the financial statements of the company. The Accounting value of options shall be equal to the maximum of: a) The aggregate over all employee stock options granted during any Accounting period of the excess of the fair value of the option over the specified percentage of the market value of the share on the date of grant of the option or b) Excess of the aggregate of the option discounts on all employee stock options granted during any Accounting period over 20 of the total employee compensation as reported in the profit and loss account of that period. For this purpose: 1. Fair value means the option discount, or, if the company so chooses, the value of the option using the Black Scholes formula or other similar valuation method. 2. Option discount means the excess of the market price of the share at the time of grant of the option over the exercise price of the option (including up-front payment if any) 3. Specified percentage means 25 in case of options granted within 12 months of the effective date, 20 in case of options granted during the 13 to 24 months after the effective date, and 15 in case of options granted after 24 months of the effective date. Effective date is the date on which these guidelines come into effect. Where the Accounting value is accounted for as employee compensation in accordance with the above stated. the amount should be amortized on a straight-line basis over the vesting period. When an unvested employee stock option lapses by virtue of the employee not conforming to the vesting conditions after the Accounting value of the option has already been accounted for as employee compensation, this Accounting treatment shall be reversed by a credit to employee compensation expense equal to the amortized portion of the Accounting value of the lapsed options and a credit to deferred employee compensation expense equal to the unamortized portion. When a vested employee stock option lapses on expiry of the exercise period, after the Accounting value of the option has already been accounted for as employee compensation, this Accounting treatment shall be reversed by a credit to employee compensation expense. The Accounting treatment prescribed above can be illustrated by the following numerical example. Suppose a company grants 500 options on 141999 at Rs 40 when the market price is Rs 160, the vesting period is two and a half years, the maximum exercise period is one year and the total employee compensation for the year 1999- 2000 is Rs 900,000. Also supposed that 150 unvested options lapse on 152001, 300 options are exercised on 3062002 and 50 vested options lapse at the end of the exercise period. The Accounting value of the option being the maximum of: a) 500 x (160-40) - 25 x 160 500 x 120 - 40 500 x 80 40,000 b) 500 x (160-40) - 10 x 900,000 60,000 - 90,000 -30,000 would be equal to Rs 40,000. The Accounting entries would be as follows: 141999 Deferred Employee Compensation Expense 40,000 Employee Stock Options Outstanding 40,000 (Grant of 500 options at an Accounting value of Rs 80 each) 3132000 Employee Compensation Expense 16,000 Deferred Employee Compensation Expense 16,000 (Amortisation of the deferred compensation over two and a half years on straight-line basis) 3132001 Employee Compensation Expense 16,000 Deferred Employee Compensation Expense 16,000 (Amortisation of the deferred compensation over two and a half years on straight-line basis) 152001 Employee Stock Options Outstanding 12,000 Employee Compensation Expense 9,600 Deferred Employee Compensation Expense 2,400 (Reversal of compensation Accounting on lapse of 150 unvested options) 3132002 Employee Compensation Expense 5,600 Deferred Employee Compensation Expense 5,600 (Amortisation of the deferred compensation over two and a half years on straight-line basis) 3062002 Cash 12,000 Employee Stock Options Outstan ding 24,000 Paid Up Equity Capital 3,000 Share Premium Account 33,000 (Exercise of 300 options at an exercise price of Rs 40 each and an Accounting value of Rs 80 each) 1102002 Employee Stock Options Outstanding 4,000 Employee Compensation Expense 4,000 (Reversal of compensation Accounting on lapse of 50 vested options at end of exercise period) Employee stock option outstanding will appear in the Balance Sheet as part of net worth or share holders equity. Deferred employee compensation will appear in the Balance Sheet as a negative item as part of net worth or share holders equity. Disclosure in Directors Report The Board of Directors shall disclose either in the Directors Report or in the annexure to the Directors Report, the following details of the Stock option plan: a) The total number of shares covered by the Employee Stock Option scheme as approved by the shareholders b) The Pricing formula c) Options granted d) Options vested e) Options exercised f) Options forfeited g) Extinguishment or modification of options h) Money realised by exercise of options i) Total number of options in force j) Employee wise details of options granted to i) Senior managerial personnel nnnnii) any other employee who receives a grant in any one year of options amounting to 5 or more of options granted during that year. k) Diluted Earnings Per Share (EPS) calculated in accordance with International Accounting Standard (IAS) In todays world ESOPs have been increasingly used as a motivating weapon by the management to retain its most efficient employees. Employees of blue chip companies like Infosys, Wipro, ITC and others become millionaires overnight. But the tool meant for rewarding employees commitment is being misused by few senior managers to serve their self-interest by manipulating the market price. Some investors are unhappy with the scheme as it dilutes their level of participation in companys affairs. Also the very purpose of ESOPs will get defeated if the employees sell their shares in the market. The scheme also has an uncertainty hidden due to the fluctuating stock prices. Despite the disadvantages ESOPs is still a popular tool to attract and retain the best talent and hence the management must draw a scheme suiting the employees expectations and must study the dynamic changes in stock market to ensure its success. For the Last Time: Stock Options Are an Expense The time has come to end the debate on accounting for stock options the controversy has been going on far too long. In fact, the rule governing the reporting of executive stock options dates back to 1972, when the Accounting Principles Board, the predecessor to the Financial Accounting Standards Board (FASB), issued APB 25. The rule specified that the cost of options at the grant date should be measured by their intrinsic valuethe difference between the current fair market value of the stock and the exercise price of the option. Under this method, no cost was assigned to options when their exercise price was set at the current market price. The rationale for the rule was fairly simple: Because no cash changes hands when the grant is made, issuing a stock option is not an economically significant transaction. Thats what many thought at the time. Whats more, little theory or practice was available in 1972 to guide companies in determining the value of such untraded financial instruments. APB 25 was obsolete within a year. The publication in 1973 of the Black-Scholes formula triggered a huge boom in markets for publicly traded options, a movement reinforced by the opening, also in 1973, of the Chicago Board Options Exchange. It was surely no coincidence that the growth of the traded options markets was mirrored by an increasing use of share option grants in executive and employee compensation. The National Center for Employee Ownership estimates that nearly 10 million employees received stock options in 2000 fewer than 1 million did in 1990. It soon became clear in both theory and practice that options of any kind were worth far more than the intrinsic value defined by APB 25. FASB initiated a review of stock option accounting in 1984 and, after more than a decade of heated controversy, finally issued SFAS 123 in October 1995. It recommendedbut did not requirecompanies to report the cost of options granted and to determine their fair market value using option-pricing models. The new standard was a compromise, reflecting intense lobbying by businesspeople and politicians against mandatory reporting. They argued that executive stock options were one of the defining components in Americas extraordinary economic renaissance, so any attempt to change the accounting rules for them was an attack on Americas hugely successful model for creating new businesses. Inevitably, most companies chose to ignore the recommendation that they opposed so vehemently and continued to record only the intrinsic value at grant date, typically zero, of their stock option grants. Subsequently, the extraordinary boom in share prices made critics of option expensing look like spoilsports. But since the crash, the debate has returned with a vengeance. The spate of corporate accounting scandals in particular has revealed just how unreal a picture of their economic performance many companies have been painting in their financial statements. Increasingly, investors and regulators have come to recognize that option-based compensation is a major distorting factor. Had AOL Time Warner in 2001, for example, reported employee stock option expenses as recommended by SFAS 123, it would have shown an operating loss of about 1.7 billion rather than the 700 million in operating income it actually reported. We believe that the case for expensing options is overwhelming, and in the following pages we examine and dismiss the principal claims put forward by those who continue to oppose it. We demonstrate that, contrary to these experts arguments, stock option grants have real cash-flow implications that need to be reported, that the way to quantify those implications is available, that footnote disclosure is not an acceptable substitute for reporting the transaction in the income statement and balance sheet, and that full recognition of option costs need not emasculate the incentives of entrepreneurial ventures. We then discuss just how firms might go about reporting the cost of options on their income statements and balance sheets. Fallacy 1: Stock Options Do Not Represent a Real Cost It is a basic principle of accounting that financial statements should record economically significant transactions. No one doubts that traded options meet that criterion billions of dollars worth are bought and sold every day, either in the over-the-counter market or on exchanges. For many people, though, company stock option grants are a different story. These transactions are not economically significant, the argument goes, because no cash changes hands. As former American Express CEO Harvey Golub put it in an August 8, 2002, Wall Street Journal article, stock option grants are never a cost to the company and, therefore, should never be recorded as a cost on the income statement. That position defies economic logic, not to mention common sense, in several respects. For a start, transfers of value do not have to involve transfers of cash. While a transaction involving a cash receipt or payment is sufficient to generate a recordable transaction, it is not necessary. Events such as exchanging stock for assets, signing a lease, providing future pension or vacation benefits for current-period employment, or acquiring materials on credit all trigger accounting transactions because they involve transfers of value, even though no cash changes hands at the time the transaction occurs. Even if no cash changes hands, issuing stock options to employees incurs a sacrifice of cash, an opportunity cost, which needs to be accounted for. If a company were to grant stock, rather than options, to employees, everyone would agree that the companys cost for this transaction would be the cash it otherwise would have received if it had sold the shares at the current market price to investors. It is exactly the same with stock options. When a company grants options to employees, it forgoes the opportunity to receive cash from underwriters who could take these same options and sell them in a competitive options market to investors. Warren Buffett made this point graphically in an April 9, 2002, Washington Post column when he stated: Berkshire Hathaway will be happy to receive options in lieu of cash for many of the goods and services that we sell corporate America. Granting options to employees rather than selling them to suppliers or investors via underwriters involves an actual loss of cash to the firm. It can, of course, be more reasonably argued that the cash forgone by issuing options to employees, rather than selling them to investors, is offset by the cash the company conserves by paying its employees less cash. As two widely respected economists, Burton G. Malkiel and William J. Baumol, noted in an April 4, 2002, Wall Street Journal article: A new, entrepreneurial firm may not be able to provide the cash compensation needed to attract outstanding workers. Instead, it can offer stock options. But Malkiel and Baumol, unfortunately, do not follow their observation to its logical conclusion. For if the cost of stock options is not universally incorporated into the measurement of net income, companies that grant options will underreport compensation costs, and it wont be possible to compare their profitability, productivity, and return-on-capital measures with those of economically equivalent companies that have merely structured their compensation system in a different way. The following hypothetical illustration shows how that can happen. Imagine two companies, KapCorp and MerBod, competing in exactly the same line of business. The two differ only in the structure of their employee compensation packages. KapCorp pays its workers 400,000 in total compensation in the form of cash during the year. At the beginning of the year, it also issues, through an underwriting, 100,000 worth of options in the capital market, which cannot be exercised for one year, and it requires its employees to use 25 of their compensation to buy the newly issued options. The net cash outflow to KapCorp is 300,000 (400,000 in compensation expense less 100,000 from the sale of the options). MerBods approach is only slightly different. It pays its workers 300,000 in cash and issues them directly 100,000 worth of options at the start of the year (with the same one-year exercise restriction). Economically, the two positions are identical. Each company has paid a total of 400,000 in compensation, each has issued 100,000 worth of options, and for each the net cash outflow totals 300,000 after the cash received from issuing the options is subtracted from the cash spent on compensation. Employees at both companies are holding the same 100,000 of options during the year, producing the same motivation, incentive, and retention effects. How legitimate is an accounting standard that allows two economically identical transactions to produce radically different numbers In preparing its year-end statements, KapCorp will book compensation expense of 400,000 and will show 100,000 in options on its balance sheet in a shareholder equity account. If the cost of stock options issued to employees is not recognized as an expense, however, MerBod will book a compensation expense of only 300,000 and not show any options issued on its balance sheet. Assuming otherwise identical revenues and costs, it will look as though MerBods earnings were 100,000 higher than KapCorps. MerBod will also seem to have a lower equity base than KapCorp, even though the increase in the number of shares outstanding will eventually be the same for both companies if all the options are exercised. As a result of the lower compensation expense and lower equity position, MerBods performance by most analytic measures will appear to be far superior to KapCorps. This distortion is, of course, repeated every year that the two firms choose the different forms of compensation. How legitimate is an accounting standard that allows two economically identical transactions to produce radically different numbers Fallacy 2: The Cost of Employee Stock Options Cannot Be Estimated Some opponents of option expensing defend their position on practical, not conceptual, grounds. Option-pricing models may work, they say, as a guide for valuing publicly traded options. But they cant capture the value of employee stock options, which are private contracts between the company and the employee for illiquid instruments that cannot be freely sold, swapped, pledged as collateral, or hedged. It is indeed true that, in general, an instruments lack of liquidity will reduce its value to the holder. But the holders liquidity loss makes no difference to what it costs the issuer to create the instrument unless the issuer somehow benefits from the lack of liquidity. And for stock options, the absence of a liquid market has little effect on their value to the holder. The great beauty of option-pricing models is that they are based on the characteristics of the underlying stock. Thats precisely why they have contributed to the extraordinary growth of options markets over the last 30 years. The Black-Scholes price of an option equals the value of a portfolio of stock and cash that is managed dynamically to replicate the payoffs to that option. With a completely liquid stock, an otherwise unconstrained investor could entirely hedge an options risk and extract its value by selling short the replicating portfolio of stock and cash. In that case, the liquidity discount on the options value would be minimal. And that applies even if there were no market for trading the option directly. Therefore, the liquidityor lack thereofof markets in stock options does not, by itself, lead to a discount in the options value to the holder. Investment banks, commercial banks, and insurance companies have now gone far beyond the basic, 30-year-old Black-Scholes model to develop approaches to pricing all sorts of options: Standard ones. Exotic ones. Options traded through intermediaries, over the counter, and on exchanges. Options linked to currency fluctuations. Options embedded in complex securities such as convertible debt, preferred stock, or callable debt like mortgages with prepay features or interest rate caps and floors. A whole subindustry has developed to help individuals, companies, and money market managers buy and sell these complex securities. Current financial technology certainly permits firms to incorporate all the features of employee stock options into a pricing model. A few investment banks will even quote prices for executives looking to hedge or sell their stock options prior to vesting, if their companys option plan allows it. Of course, formula-based or underwriters estimates about the cost of employee stock options are less precise than cash payouts or share grants. But financial statements should strive to be approximately right in reflecting economic reality rather than precisely wrong. Managers routinely rely on estimates for important cost items, such as the depreciation of plant and equipment and provisions against contingent liabilities, such as future environmental cleanups and settlements from product liability suits and other litigation. When calculating the costs of employees pensions and other retirement benefits, for instance, managers use actuarial estimates of future interest rates, employee retention rates, employee retirement dates, the longevity of employees and their spouses, and the escalation of future medical costs. Pricing models and extensive experience make it possible to estimate the cost of stock options issued in any given period with a precision comparable to, or greater than, many of these other items that already appear on companies income statements and balance sheets. Not all the objections to using Black-Scholes and other option valuation models are based on difficulties in estimating the cost of options granted. For example, John DeLong, in a June 2002 Competitive Enterprise Institute paper entitled The Stock Options Controversy and the New Economy, argued that even if a value were calculated according to a model, the calculation would require adjustment to reflect the value to the employee. He is only half right. By paying employees with its own stock or options, the company forces them to hold highly non-diversified financial portfolios, a risk further compounded by the investment of the employees own human capital in the company as well. Since almost all individuals are risk averse, we can expect employees to place substantially less value on their stock option package than other, better-diversified, investors would. Estimates of the magnitude of this employee risk discountor deadweight cost, as it is sometimes calledrange from 20 to 50, depending on the volatility of the underlying stock and the degree of diversification of the employees portfolio. The existence of this deadweight cost is sometimes used to justify the apparently huge scale of option-based remuneration handed out to top executives. A company seeking, for instance, to reward its CEO with 1 million in options that are worth 1,000 each in the market may (perhaps perversely) reason that it should issue 2,000 rather than 1,000 options because, from the CEOs perspective, the options are worth only 500 each. (We would point out that this reasoning validates our earlier point that options are a substitute for cash.) But while it might arguably be reasonable to take deadweight cost into account when deciding how much equity-based compensation (such as options) to include in an executives pay packet, it is certainly not reasonable to let dead-weight cost influence the way companies record the costs of the packets. Financial statements reflect the economic perspective of the company, not the entities (including employees) with which it transacts. When a company sells a product to a customer, for example, it does not have to verify what the product is worth to that individual. It counts the expected cash payment in the transaction as its revenue. Similarly, when the company purchases a product or service from a supplier, it does not examine whether the price paid was greater or less than the suppliers cost or what the supplier could have received had it sold the product or service elsewhere. The company records the purchase price as the cash or cash equivalent it sacrificed to acquire the good or service. Suppose a clothing manufacturer were to build a fitness center for its employees. The company would not do so to compete with fitness clubs. It would build the center to generate higher revenues from increased productivity and creativity of healthier, happier employees and to reduce costs arising from employee turnover and illness. The cost to the company is clearly the cost of building and maintaining the facility, not the value that the individual employees might place on it. The cost of the fitness center is recorded as a periodic expense, loosely matched to the expected revenue increase and reductions in employee-related costs. The only reasonable justification we have seen for costing executive options below their market value stems from the observation that many options are forfeited when employees leave, or are exercised too early because of employees risk aversion. In these cases, existing shareholders equity is diluted less than it would otherwise be, or not at all, consequently reducing the companys compensation cost. While we agree with the basic logic of this argument, the impact of forfeiture and early exercise on theoretical values may be grossly exaggerated. (See The Real Impact of Forfeiture and Early Exercise at the end of this article.) The Real Impact of Forfeiture and Early Exercise Unlike cash salary, stock options cannot be transferred from the individual granted them to anyone else. Nontransferability has two effects that combine to make employee options less valuable than conventional options traded in the market. First, employees forfeit their options if they leave the company before the options have vested. Second, employees tend to reduce their risk by exercising vested stock options much earlier than a well-diversified investor would, thereby reducing the potential for a much higher payoff had they held the options to maturity. Employees with vested options that are in the money will also exercise them when they quit, since most companies require employees to use or lose their options upon departure. In both cases, the economic impact on the company of issuing the options is reduced, since the value and relative size of existing shareholders stakes are diluted less than they could have been, or not at all. Recognizing the increasing probability that companies will be required to expense stock options, some opponents are fighting a rearguard action by trying to persuade standard setters to significantly reduce the reported cost of those options, discounting their value from that measured by financial models to reflect the strong likelihood of forfeiture and early exercise. Current proposals put forth by these people to FASB and IASB would allow companies to estimate the percentage of options forfeited during the vesting period and reduce the cost of option grants by this amount. Also, rather than use the expiration date for the option life in an option-pricing model, the proposals seek to allow companies to use an expected life for the option to reflect the likelihood of early exercise. Using an expected life (which companies may estimate at close to the vesting period, say, four years) instead of the contractual period of, say, ten years, would significantly reduce the estimated cost of the option. Some adjustment should be made for forfeiture and early exercise. But the proposed method significantly overstates the cost reduction since it neglects the circumstances under which options are most likely to be forfeited or exercised early. When these circumstances are taken into account, the reduction in employee option costs is likely to be much smaller. First, consider forfeiture. Using a flat percentage for forfeitures based on historical or prospective employee turnover is valid only if forfeiture is a random event, like a lottery, independent of the stock price. In reality, however, the likelihood of forfeiture is negatively related to the value of the options forfeited and, hence, to the stock price itself. People are more likely to leave a company and forfeit options when the stock price has declined and the options are worth little. But if the firm has done well and the stock price has increased significantly since grant date, the options will have become much more valuable, and employees will be much less likely to leave. If employee turnover and forfeiture are more likely when the options are least valuable, then little of the options total cost at grant date is reduced because of the probability of forfeiture. The argument for early exercise is similar. It also depends on the future stock price. Employees will tend to exercise early if most of their wealth is bound up in the company, they need to diversify, and they have no other way to reduce their risk exposure to the companys stock price. Senior executives, however, with the largest option holdings, are unlikely to exercise early and destroy option value when the stock price has risen substantially. Often they own unrestricted stock, which they can sell as a more efficient means to reduce their risk exposure. Or they have enough at stake to contract with an investment bank to hedge their option positions without exercising prematurely. As with the forfeiture feature, the calculation of an expected option life without regard to the magnitude of the holdings of employees who exercise early, or to their ability to hedge their risk through other means, would significantly underestimate the cost of options granted. Option-pricing models can be modified to incorporate the influence of stock prices and the magnitude of employees option and stock holdings on the probabilities of forfeiture and early exercise. (See, for example, Mark Rubinsteins Fall 1995 article in the Journal of Derivatives . On the Accounting Valuation of Employee Stock Options.) The actual magnitude of these adjustments needs to be based on specific company data, such as stock price appreciation and distribution of option grants among employees. The adjustments, properly assessed, could turn out to be significantly smaller than the proposed calculations (apparently endorsed by FASB and IASB) would produce. Indeed, for some companies, a calculation that ignores forfeiture and early exercise altogether could come closer to the true cost of options than one that entirely ignores the factors that influence employees forfeiture and early exercise decisions. Fallacy 3: Stock Option Costs Are Already Adequately Disclosed Another argument in defense of the existing approach is that companies already disclose information about the cost of option grants in the footnotes to the financial statements. Investors and analysts who wish to adjust income statements for the cost of options, therefore, have the necessary data readily available. We find that argument hard to swallow. As we have pointed out, it is a fundamental principle of accounting that the income statement and balance sheet should portray a companys underlying economics. Relegating an item of such major economic significance as employee option grants to the footnotes would systematically distort those reports. But even if we were to accept the principle that footnote disclosure is sufficient, in reality we would find it a poor substitute for recognizing the expense directly on the primary statements. For a start, investment analysts, lawyers, and regulators now use electronic databases to calculate profitability ratios based on the numbers in companies audited income statements and balance sheets. An analyst following an individual company, or even a small group of companies, could make adjustments for information disclosed in footnotes. But that would be difficult and costly to do for a large group of companies that had put different sorts of data in various nonstandard formats into footnotes. Clearly, it is much easier to compare companies on a level playing field, where all compensation expenses have been incorporated into the income numbers. Whats more, numbers divulged in footnotes can be less reliable than those disclosed in the primary financial statements. For one thing, executives and auditors typically review supplementary footnotes last and devote less time to them than they do to the numbers in the primary statements. As just one example, the footnote in eBays FY 2000 annual report reveals a weighted average grant-date fair value of options granted during 1999 of 105.03 for a year in which the weighted average exercise price of shares granted was 64.59. Just how the value of options granted can be 63 more than the value of the underlying stock is not obvious. In FY 2000, the same effect was reported: a fair value of options granted of 103.79 with an average exercise price of 62.69. Apparently, this error was finally detected, since the FY 2001 report retroactively adjusted the 1999 and 2000 average grant-date fair values to 40.45 and 41.40, respectively. We believe executives and auditors will exert greater diligence and care in obtaining reliable estimates of the cost of stock options if these figures are included in companies income statements than they currently do for footnote disclosure. Our colleague William Sahlman in his December 2002 HBR article, Expensing Options Solves Nothing, has expressed concern that the wealth of useful information contained in the footnotes about the stock options granted would be lost if options were expensed. But surely recognizing the cost of options in the income statement does not preclude continuing to provide a footnote that explains the underlying distribution of grants and the methodology and parameter inputs used to calculate the cost of the stock options. Some critics of stock option expensing argue, as venture capitalist John Doerr and FedEx CEO Frederick Smith did in an April 5, 2002, New York Times column, that if expensing were required, the impact of options would be counted twice in the earnings per share: first as a potential dilution of the earnings, by increasing the shares outstanding, and second as a charge against reported earnings. The result would be inaccurate and misleading earnings per share. We have several difficulties with this argument. First, option costs only enter into a (GAAP-based) diluted earnings-per-share calculation when the current market price exceeds the option exercise price. Thus, fully diluted EPS numbers still ignore all the costs of options that are nearly in the money or could become in the money if the stock price increased significantly in the near term. Second, relegating the determination of the economic impact of stock option grants solely to an EPS calculation greatly distorts the measurement of reported income, would not be adjusted to reflect the economic impact of option costs. These measures are more significant summaries of the change in economic value of a company than the prorated distribution of this income to individual shareholders revealed in the EPS measure. This becomes eminently clear when taken to its logical absurdity: Suppose companies were to compensate all their suppliersof materials, labor, energy, and purchased serviceswith stock options rather than with cash and avoid all expense recognition in their income statement. Their income and their profitability measures would all be so grossly inflated as to be useless for analytic purposes only the EPS number would pick up any economic effect from the option grants. Our biggest objection to this spurious claim, however, is that even a calculation of fully diluted EPS does not fully reflect the economic impact of stock option grants. The following hypothetical example illustrates the problems, though for purposes of simplicity we will use grants of shares instead of options. The reasoning is exactly the same for both cases. Lets say that each of our two hypothetical companies, KapCorp and MerBod, has 8,000 shares outstanding, no debt, and annual revenue this year of 100,000. KapCorp decides to pay its employees and suppliers 90,000 in cash and has no other expenses. MerBod, however, compensates its employees and suppliers with 80,000 in cash and 2,000 shares of stock, at an average market price of 5 per share. The cost to each company is the same: 90,000. But their net income and EPS numbers are very different. KapCorps net income before taxes is 10,000, or 1.25 per share. By contrast, MerBods reported net income (which ignores the cost of the equity granted to employees and suppliers) is 20,000, and its EPS is 2.00 (which takes into account the new shares issued). Of course, the two companies now have different cash balances and numbers of shares outstanding with a claim on them. But KapCorp can eliminate that discrepancy by issuing 2,000 shares of stock in the market during the year at an average selling price of 5 per share. Now both companies have closing cash balances of 20,000 and 10,000 shares outstanding. Under current accounting rules, however, this transaction only exacerbates the gap between the EPS numbers. KapCorps reported income remains 10,000, since the additional 10,000 value gained from the sale of the shares is not reported in net income, but its EPS denominator has increased from 8,000 to 10,000. Consequently, KapCorp now reports an EPS of 1.00 to MerBods 2.00, even though their economic positions are identical: 10,000 shares outstanding and increased cash balances of 20,000. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. Indeed, if we say that the fully diluted EPS figure is the right way to disclose the impact of share options, then we should immediately change the current accounting rules for situations when companies issue common stock, convertible preferred stock, or convertible bonds to pay for services or assets. At present, when these transactions occur, the cost is measured by the fair market value of the consideration involved. Why should options be treated differently Fallacy 4: Expensing Stock Options Will Hurt Young Businesses Opponents of expensing options also claim that doing so will be a hardship for entrepreneurial high-tech firms that do not have the cash to attract and retain the engineers and executives who translate entrepreneurial ideas into profitable, long-term growth. This argument is flawed on a number of levels. For a start, the people who claim that option expensing will harm entrepreneurial incentives are often the same people who claim that current disclosure is adequate for communicating the economics of stock option grants. The two positions are clearly contradictory. If current disclosure is sufficient, then moving the cost from a footnote to the balance sheet and income statement will have no market effect. But to argue that proper costing of stock options would have a significant adverse impact on companies that make extensive use of them is to admit that the economics of stock options, as currently disclosed in footnotes, are not fully reflected in companies market prices. More seriously, however, the claim simply ignores the fact that a lack of cash need not be a barrier to compensating executives. Rather than issuing options directly to employees, companies can always issue them to underwriters and then pay their employees out of the money received for those options. Considering that the market systematically puts a higher value on options than employees do, companies are likely to end up with more cash from the sale of externally issued options (which carry with them no deadweight costs) than they would by granting options to employees in lieu of higher salaries. Even privately held companies that raise funds through angel and venture capital investors can take this approach. The same procedures used to place a value on a privately held company can be used to estimate the value of its options, enabling external investors to provide cash for options about as readily as they provide cash for stock. Thats not to say, of course, that entrepreneurs should never get option grants. Venture capital investors will always want employees to be compensated with some stock options in lieu of cash to be assured that the employees have some skin in the game and so are more likely to be honest when they tout their companys prospects to providers of new capital. But that does not preclude also raising cash by selling options externally to pay a large part of the cash compensation to employees. We certainly recognize the vitality and wealth that entrepreneurial ventures, particularly those in the high-tech sector, bring to the U. S. economy. A strong case can be made for creating public policies that actively assist these companies in their early stages, or even in their more established stages. The nation should definitely consider a regulation that makes entrepreneurial, job-creating companies healthier and more competitive by changing something as simple as an accounting journal entry. But we have to question the effectiveness of the current rule, which essentially makes the benefits from a deliberate accounting distortion proportional to companies use of one particular form of employee compensation. After all, some entrepreneurial, job-creating companies might benefit from picking other forms of incentive compensation that arguably do a better job of aligning executive and shareholder interests than conventional stock options do. Indexed or performance options, for example, ensure that management is not rewarded just for being in the right place at the right time or penalized just for being in the wrong place at the wrong time. A strong case can also be made for the superiority of properly designed restricted stock grants and deferred cash payments. Yet current accounting standards require that these, and virtually all other compensation alternatives, be expensed. Are companies that choose those alternatives any less deserving of an accounting subsidy than Microsoft, which, having granted 300 million options in 2001 alone, is by far the largest issuer of stock options A less distorting approach for delivering an accounting subsidy to entrepreneurial ventures would simply be to allow them to defer some percentage of their total employee compensation for some number of years, which could be indefinitelyjust as companies granting stock options do now. That way, companies could get the supposed accounting benefits from not having to report a portion of their compensation costs no matter what form that compensation might take. What Will Expensing Involve Although the economic arguments in favor of reporting stock option grants on the principal financial statements seem to us to be overwhelming, we do recognize that expensing poses challenges. For a start, the benefits accruing to the company from issuing stock options occur in future periods, in the form of increased cash flows generated by its option motivated and retained employees. The fundamental matching principle of accounting requires that the costs of generating those higher revenues be recognized at the same time the revenues are recorded. This is why companies match the cost of multiperiod assets such as plant and equipment with the revenues these assets produce over their economic lives. In some cases, the match can be based on estimates of the future cash flows. In expensing capitalized software-development costs, for instance, managers match the costs against a predicted pattern of benefits accrued from selling the software. In the case of options, however, managers would have to estimate an equivalent pattern of benefits arising from their own decisions and activities. That would likely introduce significant measurement error and provide opportunities for managers to bias their estimates. We therefore believe that using a standard straight-line amortization formula will reduce measurement error and management bias despite some loss of accuracy. The obvious period for the amortization is the useful economic life of the granted option, probably best measured by the vesting period. Thus, for an option vesting in four years, 148 of the cost of the option would be expensed through the income statement in each month until the option vests. This would treat employee option compensation costs the same way the costs of plant and equipment or inventory are treated when they are acquired through equity instruments, such as in an acquisition. In addition to being reported on the income statement, the option grant should also appear on the balance sheet. In our opinion, the cost of options issued represents an increase in shareholders equity at the time of grant and should be reported as paid-in capital. Some experts argue that stock options are more like contingent liability than equity transactions since their ultimate cost to the company cannot be determined until employees either exercise or forfeit their options. This argument, of course, ignores the considerable economic value the company has sacrificed at time of grant. Whats more, a contingent liability is usually recognized as an expense when it is possible to estimate its value and the liability is likely to be incurred. At time of grant, both these conditions are met. The value transfer is not just probable it is certain. The company has granted employees an equity security that could have been issued to investors and suppliers who would have given cash, goods, and services in return. The amount sacrificed can also be estimated, using option-pricing models or independent estimates from investment banks. There has to be, of course, an offsetting entry on the asset side of the balance sheet. FASB, in its exposure draft on stock option accounting in 1994, proposed that at time of grant an asset called prepaid compensation expense be recognized, a recommendation we endorse. FASB, however, subsequently retracted its proposal in the face of criticism that since employees can quit at any time, treating their deferred compensation as an asset would violate the principle that a company must always have legal control over the assets it reports. We feel that FASB capitulated too easily to this argument. The firm does have an asset because of the option grantpresumably a loyal, motivated employee. Even though the firm does not control the asset in a legal sense, it does capture the benefits. FASBs concession on this issue subverted substance to form. Finally, there is the issue of whether to allow companies to revise the income number theyve reported after the grants have been issued. Some commentators argue that any recorded stock option compensation expense should be reversed if employees forfeit the options by leaving the company before vesting or if their options expire unexercised. But if companies were to mark compensation expense downward when employees forfeit their options, should they not also mark it up when the share price rises, thereby increasing the market value of the options Clearly, this can get complicated, and it comes as no surprise that neither FASB nor IASB recommends any kind of postgrant accounting revisions, since that would open up the question of whether to use mark-to-market accounting for all types of assets and liabilities, not just share options. At this time, we dont have strong feelings about whether the benefits from mark-to-market accounting for stock options exceed the costs. But we would point out that people who object to estimating the cost of options granted at time of issue should be even less enthusiastic about reestimating their options cost each quarter. We recognize that options are a powerful incentive, and we believe that all companies should consider them in deciding how to attract and retain talent and align the interests of managers and owners. But we also believe that failing to record a transaction that creates such powerful effects is economically indefensible and encourages companies to favor options over alternative compensation methods. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. Companies should choose compensation methods according to their economic benefitsnot the way they are reported. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. A version of this article appeared in the March 2003 issue of Harvard Business Review .